Elämä on sopeutumista. Kaikenkaikkiaan ja loppujenlopuksi. Jos et sopeudu, sinulla todetaan "sopeutumishäiriö."

 

Jos nyt puhutaan vaikka miehistä.

Olen sen aikojen saatossa oppinut, ihan oman kantapään kautta, että miehet EI ymmärrä todella naisten ajatusmaailmaa perimmältään. Ja naiset... Hmmm... Ehkä joutuvat opiskelemaan miehiä vain todetakseen, että voiko asian siis noin yksinkertaisesti siirtää sivuun. Naisen tulisi siis myös koettaa ottaa oppia siitä, ettei kaikkea tarvitse analysoida. Ainakaan "loputtomiin." 😀

 

Minulla on ollut siinä mielessä hyvää tuuria miesten kanssa, että heitä on löytynyt. Olin joskus aikoinaan jollain treffipalstallakin satunnaisesti, mutta tuntien vain kiusaantumista, ja ylipäätään todetakseni tällöin, että sieltä tulee ne sopeutumishäiriöiset ja seksiriippuvaiset, jotka ei tyydy enää mihinkään. Kun on se MAHDOLLISUUS, että nurkan takana voi olla parempi ehdokas.

 

 

 

 

Toisaalta olen kokenut, että miessuhteet ovat opettaneet minulle eniten minusta itsestäni.

Olen muuttunut henkisesti jokaisen suhteen myötä. Sitten, kun olen käsitellyt tapahtuneet perusteellisesti; mikä on johtunut mistäkin. Kaikella on jokin tarkoitus, mikä johtaa toiseen... Olisikohan elämän tarkoitus tämä; ihmissuhteiden kautta hioutua paremmaksi ihmiseksi? Tai mitä on olla "parempi" ihminen. Yksi pohdinnan aihe elämässä sekin.

 

Olen nyt onnellinen. Voin sanoa niin varauksetta. Onni tulee ulkopuolelta osittain, mutta onni on sitä, että on tyytyväinen. Tilapäisesti onni vahvistuu tai piiloutuu hetkiksi arjen puristuksissa.

 

Olen menettänyt miehen kuolemalle, toisen luota jouduin lähtemään pakon sanelemana.

Toivon, että tuota "pientä kuolemaa" ei joutuisi enää kokemaan. Kuten nyt teini-ikäinen poikani joutui kun tyttöystävänsä löysikin toisen..